
Joakim Vigelius
@joakimvigelius • 35,063 subscribers
Kansanedustaja. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja. Kaupunginvaltuutettu Tampereella. YTK (valtio-oppi).
Shorts
Videos

Tänään eduskunta äänesti äänin 153–21 läpi kansalaisuuskokeen. Jatkossa Suomen kansalaisuutta hakevalta edellytetään kielitaidon, asumisajan, toimeentulon ja nuhteettomuuden lisäksi myös kansalaisuuskokeen suorittamista. Vastaan äänestivät vihreät, vasemmisto ja Biaudet.
Joakim Vigelius169,662 görüntüleme • 1 ay önce

Eilen SDP:stä sätittiin perussuomalaisia ''raukkamaisuudesta'' ja käskettiin ''heräämään ihmisyyteen''. Miksi? Koska vastustimme pormestari Nurmisen päätöstä lähettää Tampereelta 50 000 € Gazaan. Ehdotin, että halukkaat keräisivät rahan omista kokouspalkkioistaan. Ei käynyt.
Joakim Vigelius335,470 görüntüleme • 7 ay önce

Vasemmistolainen turvapaikkapolitiikka pähkinänkuoressa. Kun EU nyt hyväksyi historiallisen paluuasetuksen eli alkaa tehostamaan kielteisen tp-päätöksen saaneiden palautuksia lähtömaihin ja siirtämään heitä palautuskeskuksiin unionin ulkopuolelle, Li Andersson ja vasemmisto ovat yllättäen huolissaan palautusten hintalapusta veronmaksajille. Huolta hinnasta heillä ei ole koskaan ollut, kun rajoille on puskenut massoittain tp-hakijoita. Silloin viesti on "refugees welcome", "meillä on tilaa" ja "suomalainen sosiaaliturva kuuluu kaikille". Suomi on maksanut ihan tarpeeksi tästä turvapaikkarallista. Niin euroin kuin inhimillisenä kärsimyksenäkin. Jo riittää.
Joakim Vigelius35,267 görüntüleme • 29 gün önce

Veisattiin eduskuntaviikon päätteeksi Suvivirsi. Hyvää alkavaa kesää koko Suomeen!
Joakim Vigelius51,110 görüntüleme • 1 ay önce

Listasin Ylellä esimerkkejä, miten pelkästään maahanmuuton ympärillä pyörii kymmenien miljoonien sote-järjestötukia. On Irakin naisia, on somaliverkostoja, on "paperittomien" avustamista. Kysyin SDP:n Krista Kiurulta eikö tällaisesta voisi leikata. Ei vastausta.
Joakim Vigelius30,987 görüntüleme • 1 ay önce

Miksi ulkomaalaista työtöntä suositaan ohi suomalaisen? Tätä ihmettelin eilen, kun Tampereen kaupunginvaltuustossa esiteltiin uutta rekrytointitukea. Siinä miljoonalla veroeurolla tuetaan tiettyjen ryhmien työllistämistä – ja yhtenä niistä maahanmuuttajia. Tällainen tuki suosii. Se suosii tukeen oikeutettua työtöntä ja samalla sorsii tukeen ei-oikeutettua työtöntä. Jos verorahoilla suositaan yhtä yli muiden, se on kyettävä perustelemaan. Miksi ihmeessä maahanmuuttajuus olisi suosimisperuste? Tällaisia veroeuroilla kustannettuja rekrytointitukia on jo käytössä eri kaupungeissa, kuten Tampereella ja Helsingissä. Ne sorsivat suomalaista, kun tuen saava ulkomaalainen on työnantajalle edullisempi valinta. Lähtökohtaisestihan maahanmuuttajan tulisi olla töissä. Jos hän ei ole, ja työtä ei löydy, hänen tulisi palata kotimaahansa. Tämä on ollut maahanmuuttopolitiikan pelisääntö iät ja ajat. Keskustalaiset valtuutetut alkoivat valtuustossa, tuttuun tapaansa, välihuutaa näiden maahanmuuttopuheideni päälle: entäs ne suomalaiset työttömät? Muistutin heitä, ettei yhdenkään suomalaisen työttömän asemaa paranna se, että maassa on 50 000 ulkomaalaista työtöntä – tai se, että kunnat lähtevät vielä suosimaan heitä suomalaisten työttömien kustannuksella. Se ei ole oikein suomalaisia kohtaan.
Joakim Vigelius31,404 görüntüleme • 1 ay önce

Suomi karkotti täällä suojelua saaneen rikollisen Milan Jaffin. Hän näyttää kotoutuneen hyvin kotimaahansa Irakiin: somessa torishoppailua, musiikintekoa, jokiuintia, luontopiknikkejä. Malliesimerkki, että suojelun sijaan kotimaihinsa voidaan karkottaa yhä useampi ongelmatapaus.
Joakim Vigelius31,903 görüntüleme • 1 ay önce

Läpi meni! Eduskunta hyväksyi juuri äänin 103-58 tiukennukset kansalaisuuden ehtoihin. Jatkossa Suomen kansalaisuutta ei enää saa Kelan tukia nostava ja myös nuhteettomuusvaatimuksia kiristetään. Vastaan äänestivät kaikki SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton kansanedustajat.
Joakim Vigelius136,923 görüntüleme • 9 ay önce

Sofia Virta A-studiossa: ''Jos minä olisin tämän maan pääministeri, on aivan varma, että näiltä järjestöiltä ei olisi leikattu.' Ohessa pintaraapaisuni STEA-järjestötukiin, joita on valunut miljoonittain kyseenalaisiin kohteisiin. Näistäkö todella ei ole varaa leikata?
Joakim Vigelius42,284 görüntüleme • 2 ay önce

Katsokaapa, miten Ylen toimittaja valehtelee kahdesti Keskisarjan puheista. Väittää, ettei Keskisarja olisi täsmentänyt mihin viittaa ''heikkolaatuisella'', vaikka hän niin nimenomaan teki. Edes Purran oionta ei mene toimittajalle perille. Aivan ala-arvoista journalismia.
Joakim Vigelius102,908 görüntüleme • 10 ay önce

''Jättäkää politiikka joskus vähemmälle'', käskee SDP:n Gustafsson perussuomalaisia Tampereen valtuustossa. Todellako hiljattain päätetyistä säästöistä, potkuista, menolisäyksistä, empatiatauluista ja Gaza-avustuksista ei olisi pitänyt puhua? Nämäkö eivät ole politiikkaa?
Joakim Vigelius39,642 görüntüleme • 3 ay önce