
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦
@TereSammallahti • 13,537 subscribers
Kansanedustaja, @Kokoomus oikea laitahyökkääjä. #Terestroika 050 436 0965, [email protected]
Shorts
Videos

Olen tulipunaisella ällikällä lyöty. Eilisessä A-studiossa SDP sanoi Tytti Tuppuraisen suulla, että puolustusministeri Antti Häkkänen olisi pitänyt asehankintoja koskevalla Israelin reissullaan tavata myös palestiinalaishallintoa. Tai sitten olisi pitänyt lähettää joku toinen ministeri, jonka toimivaltaan puolustushankinnat eivät kuulu? Miksi ihmeessä Israelista tehtävää asehankintaa edistävä Suomen puolustusministeri tapaisi Venäjän taskussa olevaa palestiinalaishallintoa tällaisella reissulla? Eihän Suomen asehankinnat kuulu palestiinalaisille saati venäläisille millään tavalla. Vai luuleeko SDP, että niitä Daavidin Linkoja ollaan sieltä palestiinasta ostamassa? Ei hyvää päivää, millaiseen sekoiluun demarit ovat alentuneet. Eivät saa rivejään suoriksi edes rajaturvallisuusasioissa ja sitten kehtaavat politikoida puolustushankinnoilla. Onneksi Orpon hallitukselle on selvää, että tärkein tehtävämme on suomalaisten turvallisuudesta huolehtiminen.
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦77,867 Aufrufe • vor 13 Tagen

Tärkeitä uutisia! Uudemaan kokoomus asetti minut ehdolle vuoden 2027 eduskuntavaaleihin. Paljon hyvää on saatu tällä hallituskaudella aikaan, mutta paljon on vielä tekemättä. Suomen tulevaisuuden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että ensi kaudellakin eduskunnassa on mahdollisimman monta markkinataloutta ja yksilönvapautta syleilevää, tulevaisuuteen katsovaa talousrealistia. Ja juuri siksi olen ehdolla. Tulevan vaalikampanjan olennaisin osa on hyvä vaalitiimi. Kuuluttelenkin teitä isänmaallisia oikeistolaisia ympäri Suomen liittymään mukaan ja viemään viestiä samanmielisille ystävillenne. Meillä on töitä kaikille, asuinpaikasta riippumatta. Käy ilmoittautumassa mukaan Suomen oikeistolaisimpaan ja mukavimpaan porukkaan osoitteessa:
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦67,911 Aufrufe • vor 25 Tagen

Tiesitkö, että Suomi on yksi harvoja maita Euroopassa ja lännessä, joissa jumalanpilkka on edelleen lailla kiellettyä? Kyllä, luit oikein, Suomessa jumalat ja uskontokuntien pyhinä pitämät asiat nauttivat lainsuojaa kansalaisten sanan- ja mielipiteenvapaudelta. Ja vinksahtaneesti ajan hengen mukaisesti tämä laki ei tietenkään enää suojaa niinkään maallistunutta kristinuskoa, vaan pikemminkin erityisherkkyyttä osoittaneita uusia tuontiuskontoja. Suomalaisten sanan- ja mielipiteenvapauden laajentamiseksi tein lakialoitteen, jotta tämä ajastaan jälkeen jäänyt palanen lainsäädäntöä saadaan kumottua. Laitathan viestiä jakoon ja muistuta kansanedustajaasi, että tällainen lakialoite on allekirjoitettavana. Jumalat ja uskomukset eivät tarvitse lainsuojaa, sananvapaus tarvitsee. #Terestroika
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦12,743 Aufrufe • vor 11 Tagen

Taas kerran vasemmisto vastusti eduskunnassa asehankintoja Israelista vedoten Gazassa muka tapahtuvaan kansanmurhaan. Ensinnäkin, ainoa tuolla maailmankolkalla aktiivisesti yritetty kansanmurha on palestiinalaisislamistien yritykset tuhota juutalaiset "joelta merelle". Toisekseen, jokainen kompromissi Suomen asehankinnoissa maksaa ihmishenkiä, jos turvallisuustilanne perkelöityy. Israelissa valmistettu ilmatorjuntajärjestelmä Daavidin linko on katsottu lajissaan parhaaksi asehankinnaksi Suomelle. Jos valitsemme toiseksi tai kolmanneksi parhaan, se tarkoittaa sotatilanteessa enemmän kuolleita suomalaisia sotilaita, naisia ja lapsia. Olen kysellyt vasemmistoedustajilta, ovatko he valmiit kriisitilanteessa kantamaan vastuun vältettävissä olleista siviiliuhreista, jos pikkupolitikointinsa johtaisi asekauppojen perumiseen? En ole vastausta saanut, mikä kertonee kaiken olennaisen. On vasemmistolta vastuutonta käydä poliittista huutokauppaa suomalaisten hengillä. Ei näin.
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦18,076 Aufrufe • vor 18 Tagen

New York aikoo kokeilla sosialismia ruokakaupassa. 30 % markkinahintaa alemmat hinnat veronmaksajien piikkiin, mikä voisi mennä pieleen? Toivon, että kokeilu päättyy ennen kuin joku kuolee nälkään. Mutta jos ei, niin Mamdanin ensimmäinen uhri on varmasti köyhä, ei rikas.
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦55,997 Aufrufe • vor 2 Monaten

Puhemies Jussi Halla-aho muistutti IL:n haastattelussa Tytti Tuppurainen:n tavasta pahantahtoisesti mustamaalata työkavereitaan. Tarkastin välikysymysinfon parin vuoden takaa ja siis herrajjjjjumala, katsokaa itse. No, Tytti ja Antti, rules for thee, but not for me?
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦142,397 Aufrufe • vor 8 Monaten

Yhdistyksille jaetaan joka vuosi 1-2 miljardia euroa erilaisia tukia lukuisten eri instituutioiden kautta. Rahojen käyttötapa on salattu veronmaksajilta ja myös meiltä kansanedustajilta, joten verovarojen käyttöä on näiltä osin mahdotonta valvoa. Tähän pitää saada muutos. Veronmaksajilla on oikeus tietää, miten heiltä vietyjä veroeuroja käytetään. Niinpä tein lakialoitteen tukia saavien yhdistysten kirjanpidon julkistamisesta saatujen tukien osalta. Teknisesti tuilla pyöriviltä yhdistyksiltä voisi vaatia koko kirjanpidon julkaisua, koska yhdistyksen kassassa olevan tukieuron, jäsenmaksueuron ja palvelumyyntieuron väliin on vaikeaa vetää rajaa. Mutta jostain on lähdettävä tunnustelemaan maastoa. Muistutathan kansanedustajaasi, että hän on saanut lakialoitteen sähköpostiinsa digitaalisesti allekirjoitettavaksi. Loistavaa viikonloppua! #Terestroika
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦86,348 Aufrufe • vor 4 Monaten

Aamulla kuulimme SDP:n eläkelinjauksia. Eläkkeitä nostamalla kuulemma kulutus kasvaa, syntyy työpaikkoja eivätkä eläkerahastot tyhjene tai eläkemaksut nouse. Onko tämä puolueenne linja @anttilindtman? Aikooko SDP tosiaan ryöstää työssäkäyvät ja jopa syntymättömät sukupolvet?
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦66,904 Aufrufe • vor 4 Monaten

Iranin terroristihallinnon horjuminen läpivalaisee islamistien toimintaa lännessä, myös Suomessa. Esimerkiksi pitkään Iran-kytköksistä ja äärimmäisistä islamin tulkinnoistaan tunnetun Mellunmäen moskeijan imaami Abbas Bahmanpour julkisesti suree terroristijohtaja Khamenein hallinnon kohtaloa. Moskeijansa väki kuitenkin ajaa asiaa tiedustelevat toimittaja pois ja imaami on oppinut pysymään piilossa silloin, kun hyvin yksinkertainenkin kysymys paljastaisi suomalaiseen yhteiskuntajärjestykseen sopimattomat ajatukset. Kaikki eivät nimittäin muista, mitä Bahmanpour linjasi Ylen suorassa lähetyksessä sharia-lain suhtautumisesta seksuaalivähemmistöihin reilu vuosikymmen sitten. Tai sitä, miten Bahmanpour julkisesti yrittää edistää shariaa ja tyttöjen hunnuttamiskulttuuria. Ei tätä Suomeen, ei missään tapauksessa. Toivon medialle rohkdutta seurata ja paljastaa jatkossakin näiden ääriryhmittymien liikkeitä.
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦94,061 Aufrufe • vor 7 Monaten

SDP:n Tytti Tuppurainen väittää kirkkain silmin ja Antti Lindtman vierellään koko kansalle, että jos SDP:n kansanedustajat ahdistelevat eduskunnan työntekijöitä, niin asia ei muka kuulu puolueen tai ryhmän johdolle? Tietysti kuuluu! Pitää kuulua! Aivan käsittätöntä vastuun väistelyä!
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦91,359 Aufrufe • vor 8 Monaten

Meinasin tippua tuolilta, kun kuulin tämän puheenvuoron A-studiossa. Että jos on Eläkevirka(TM), joka ei tuota mitään hyödyllistä, niin sen lakkauttaminen on "julmaa ja piittaamatonta"? Täh? Julmaa ja piittaamatonta on maksattaa veronmaksajalla täysin turhia eläkevirkoja.
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦177,237 Aufrufe • vor 1 Jahr

Ylellä juontaja syyttää Israelia Gazan sodasta. Asiantuntijaksi naamioitu aktivisti komppaa, hourii etnisestä puhdistuksesta ja kehittää salaliittoteorian, kuinka Saksa muka nyt kostaa natsien hirmutekoja palestiinalaisille!? Aivan pähkähullua Hamas-propangaa alusta loppuun.
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦126,820 Aufrufe • vor 1 Jahr

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman tosiaan haukkui "kassanryöstöksi" sen, kun Petteri Orpo'n johdolla hallitus keventää työntekijöiden verotusta! Morjens. Ei ryöstöä ole se, että itsensä ja perheensä hyvinvoinnin eteen ahkerasti töitä tekevä suomalainen saa pitää isomman osan palkastaan. Mutta ryöstöksi voi hyvin sanoa sitä SDP:n tuoretta vaalilupausta, jonka myötä he nostaisivat suomalaisten veroja 5 miljardin euron edestä, eikä varmasti riitäkään. Muutenkin Lindtman puhui eilisessä A-studiossa lähinnä liittojen jäsenistä ja ammattiyhdistysliikkeestä, aivan kuin meitä muita ei olisi olemassakaan. Kertoo valitettavan paljon SDP:ssä vallitsevasta aatemaailmasta. Meillä kokoomuksessa taas halutaan, että kaikilla suomalaisilla menee paremmin, myös heillä, jotka eivät meitä äänestä tai kannata. #SydänOikealla
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦17,001 Aufrufe • vor 1 Monat

Silmin nähden tilannetta jännittävä Martin Paasi pyytää katuvana anteeksi. Mitä tekee Ylen Pirjo Auvinen? No kysyy nokkavasti, että "Miten meni noin niinku omasta mielestä?", tarkoituksenaan nöyryyttää haastateltavaa. Vuoden journalistinen pohjanoteeraus, kuin noloa sketsikamaa.
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦166,745 Aufrufe • vor 1 Jahr

Tiedättekö, miksi esimerkiksi Itävallassa ja Italiassa huoltoasema tai lähikauppa voi myydä paikallista viiniä, mutta Suomessa ei? Se johtuu siitä, että Keski-Euroopassa pääosa poliitikoista kohtelee aikuisia ihmisiä aikuisina ihmisinä. Suomessa taas enemmistö poliitikoista pitää kansalaisia, täysivaltaisia aikuisia, täysin vastuuttomina ja lasten kaltaisina valtioholhottavina. Todellisuudessa ei ole mitään oikeaa syytä evätä suomalaisilta yrityksiltä ja kuluttajilta samoja vapauksia kuin mitä Keski-Euroopan serkuillamme on. Minä luotan suomalaisiin ja toivon, että yhä useampi poliitikko luottaisi myös. Minä voin vaikuttaa asiaan omalla tavallani ja te voitte vaikuttaa asiaan muistuttamalla kansanedustajia siitä, ettei teitä tarvitse holhota. #Terestroika
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦72,747 Aufrufe • vor 8 Monaten

Tuppuraisen mukaan SDP:n lukuisat ahdistelutapaukset on käsitelty heti. Pari päivää sitten jokainen videolla esiintyvä demari antoi ymmärtää, etteivät tiedä tapauksista mitään. On käsitelty heti, mutta kukaan ei tiedä mitään? Haiskahtaa hevonpaskalta.
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦66,290 Aufrufe • vor 8 Monaten

Miten Marinin sosialistihallitus tyri ~tasapainoisen valtion talouden n. 10 MRD€ alijäämäiseksi? Kyse ei ollut koronamenoista, vaan ihan sokeasta ideologiasta ja laskutaidottomuudesta. Video on siis vuoden 2021 tammikuulta. Pidempi analyysi Youtubessa:
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦71,421 Aufrufe • vor 10 Monaten

Sananen tästä HS:n pääkirjoituksesta, joka ei ole niinkään totta kuin epätotuuksiin perustuvaa mielipidevaikuttamista. Ja siitä, kuinka EU-eliitin ja läntinen vasemmistointelligentsian herkät egot kolhiintuivat VP Vancen todettua, ettei euro-keisarilla ole vaatteita.⛓️🧵 Hesarin kirjoituksessa väitetään muun muassa, että "Vance kehysti äärioikeiston tukemisen demokratian puolustamiseksi". Ei kehystänyt, vaan hän puhui sananvapauden, demokratian ja yhteisten arvojen merkityksestä. Näin toimiessaan HS itse, ilmeisesti kirjoittajan itsekään tajuamatta, kehystää sananvapauden, demokratian ja tolkullisen maahanmuuttopolitiikan äärioikeistolaisuudeksi. Onko tämä todella se nurkka, johon HS haluaa itsensä ja vaikkapa jatkuviin islamistien tekemiin terroritekoihin kyllästyneet tavalliset eurooppalaiset maalata? HS myös kirjoittaa: "Yhdysvaltain nykyhallinnon vihollinen numero yksi ei ole Venäjä eikä Kiina vaan Trumpin vastustajat Yhdysvalloissa ja myös Euroopassa". Lennokas, mutta totuudenvastainen tulkinta. Vance sanoi, että Euroopan on otettava turvallisuuden suhteen suurempi rooli, koska USA joutuu keskittymään muualla maailmassa paikkoihin, jotka ovat isommassa vaarassa. Hän viittaa Kiinan johtaman pahan akselin kasvavaan vaikutusvaltaan ympäri maailmaa. HS:n kirjoituksessa on liikaa läpikäytävää, mutta pääosiltaan se maalaa täysin väärän kuvan siitä, miten maailma makaa, mitä on sanottu ja mitä on tehty. On suorastaan ällistyttävää, kuinka hakoteilla HS:n pääkirjoitus taas kerran on. Aivan kuin ei olisi kirjoitettu siitä, miten asiat ovat, vaan niin kuin Trumpin hallinnon puritaaninen vastustaja ne haluaa nähdä. Onko Trumpin hallinnon toimintapa välillä outo? Toki. Itselläni särähti korvaan Vancen logiikka Romanian vaaleista. Ja toki Trumpin hallinnon sekava ja norsumainen rymistely kv-politiikassa on konsensushakuisten eurooppalaisten vinkkelistä outoa. Mutta mihin unohtui se fakta, että viime kaudellaan Trump oli oikeassa mm. eurooppalaisten Nato-maiden puolustuskitsastelusta ja Venäjän energia-aseesta. Trump myös veti pakotteillaan Kiinan nousevaa hegemoniaa vastapalloon, linja jota myös Bidenin hallinto jatkoi. Kysykää itseltänne, miten jenkkiläisen veronmaksajan ja heitä edustavan presidentin pitäisi suhtautua tilanteeseen, jossa Euroopan veturimaat eivät panosta sen enempää omaan kuin Ukrainankaan puolustamiseen, vaan vaativat USA:ta hoitamaan molemmat? Miltä eurooppalaisesta pitäisi tuntua, kun Venäjän uhka kasvaa, mutta Ukrainan tukeminen ja puolustusteollisuuden ylös ajaminen on hidasta eturyhmäpolitikoinnin takia? Miltä näyttää, kun EU-eliitin egot helähtävät palasiksi heti, kun maailmanhistorian menestyneimmän demokratian johtaja sanoo, että ottakaapa meistä mallia? Miltä näyttää itään päin, kun Münchenin turvallisuuskonferenssin PJ Cristoph Heusgen pillahtaa itkuun kesken päätöspuheensa, kun Vance oli muka ollut niin ilkeä? Sitten vielä porukalla halitaan, kun toiselle oli tullut niin paha mieli. Pitäisikö tavan kansalaisen muka luottaa siihen, että tällaiset omien pierujensa hajuun rakastuneet pillittävät vätykset muka hoitavat Euroopan puolustuksen johtamisen tiukan paikan tullen? Voidaan kysyä, kumpi lopulta pelaa enemmän Kremlin pussiin tai halkoo länsimaista arvoyhteisöä? Varsin ystävällinen kehoitus sitoutua demokratiaan, sananavapauteen ja muihin läntisiin arvoihin? Vai egoonsa tulleita naarmuja pillittävän eurooppalaisen median ja EU-eliitin maalaama harhainen kuva siitä, kuinka USA muka on Putinin takataskussa ja Eurooppaa vastaan? Eurooppalaisten on nyt aika kerätä lelunsa ja ottaa itseään niskasta kiinni. Ei tilanne tästä märisemällä miksikään muutu. EU-johtajien on aika kipaista peilin eteen, kuivata silmänsä ja sitten hoitaa Euroopan puolustusteollisuus kuntoon. Samalla voi siirtää fokuksen pahvipilleistä Euroopan kilpailukyvyn vahvistamiseen.
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦112,530 Aufrufe • vor 1 Jahr

Lähteekö perintövero sittenkin tällä hallituskaudella? Toivottavasti, sillä se on kasvutoimi vailla vertaa. Uudistus vapauttaa yritysten sukupolvenvaihdoksiin varaamaa rahaa investointeihin miljardiluokassa, vähentää veropakolaisuutta ja pääomien karkaamista Suomesta sekä mahdollistaa ylisukupolvisen vaurastumisen. Toki uudistuksen muutamaksi vuodeksi aiheuttama verovaje saadaan katettua myös valtion menoja leikkaamalla. Siellä on edelleen Yleä, järjestötukia, kehitysapuja ja muuta tehottomuutta yllin kyllin säästettäväksi. Olen kannustanut, ja kannustan nytkin, riihessä tulevan vuoden budjettia kasaavia neuvottelijoita löytämään ratkaisut vuosituhannen verouudistukseen. Perintö- ja lahjavero historiaan, Suomi kasvun tielle! #Terestroika
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦45,977 Aufrufe • vor 7 Monaten